"Alkulämpät ja sitten hei juostaan", kuului valmentajan tomera ääni. Treenattiin samaan aikaan miesten ja junnujen kanssa, joten porukkaa oli kuin pipoa. Tehtiin aikalailla samoja juttuja mitä tryouteissakin muutamalla lisämausteella. Uusia liikkeitä, erilaisia hyppyjä ja ties mitä. Ja mitäs sieltä sitten tulikaan? 100 jaardin vetoja heti kärkeen! Tosta noin vaan, humpsista!
Olinhan mä juossut - ihan tajuttoman paljonkin itse asiassa noin niinkun matkallisesti mitattuna - mutta piiiiitkään ja hartaasti peruskestävyysalueella. Mutta kuten kaikki vähänkään juoksemiseen vihkiytyneet tietää, vetojen juokseminen onkin sitten jo ihan eri stoori. Crossfit tietysti osaltaan on kasvattanut vauhtikestävyyttä, mutta ei sekään nyt ihan aja asiaansa, kun puhutaan ihan oikeiden sprinttien juoksemisesta.
Aerobinen energianmuodostus vastaa lähes kaikesta energiantuotannosta levossa sekä matala- että kohtuutehoisissa suorituksissa. Aerobisessa lihastyössä, esimerkiksi rauhallisessa kävelyssä ei synny juuri lainkaan maitohappoa, koska tarvittava energia pystytään muodostamaan kehon energiantuottolaitoksissa aerobisesti hapen avulla. Tärkeimmät aerobisessa energiantuotossa energiaa luovuttavat ravintoaineet ovat hiilihydraatit, rasvat ja erikoistilanteissa myös proteiinit. Elimistön rasvavarastot ovat lähes ehtymättömät, joten matalilla tasoilla voidaan liikkua hyvin pitkiä aikoja. Matalatehoinen aerobinen liikunta on kaiken harjoittelun perusta. Tästä käytetään myös nimitystä peruskestävyysharjoittelu.
Anaerobinen liikunta
Kun esim. juostaan kovaa – lihaksen hapensaanti ei enää vastaa lihaksen hapentarvetta. Tällöin lihakset alkavat työskennellä anaerobisesti. Energiaa tuotetaan nopeasti veren sokerista tai lihaksen varastosokerista (glykogeenista). Anaerobinen energianmuodostus on pääosassa lyhytkestoisissa noin minuutin kestävissä korkeatehoisissa suorituksissa, kuten esimerkiksi 400 metrin juoksussa tai tyypillisessä 12 toiston raskaassa kuntosaliharjoitteessa. Maksimaalisissa suorituksissa tämä maitohapollinen energiantuotto saa alle minuutissa elimistösi huutamaan armoa. Näin ollen anaerobista suoritusta ei jaksa jatkaa kovin pitkään. Lähde: Kuntokompassi
"Otetaan 100 % veto kärkeen!". Jaa. Satuin vielä olemaan kentän laitimmaisena enkä lainkaan valmistautunut. Minttu vetää siis ekana, of course. Eihän siinä muu auttanut, kun lähteä pinkomaan. Tuulihousut kahisten lähdin kipittämään. Kentän toisessa päässä taisin jo salaa tietää, että musta tulee linjanainen :D
Setti jatkui samoilla satasilla. Hengästymistä ei tapahtunut (halleluja ne kaikki puolimaratonin pituiset juoksulenkit, aerobinen kunto sentään vielä edes jonkunlaisessa kunnossa), jalat ei hapottuneet, mutta olin vaan toivottoman HIDAS. Toisin sanottuna siis kropasta puuttui räjähtävyys ja juoksutekniikka oli auttamattoman surkea. Punoin sotasuunnitelman näiden ongelmien ratkaisemiseksi ja jatkoin matkaani suoraan salille toisen joukkueenpuolikkaan kanssa.
Heti Pirkkolan ovista astuttuani tuntui suorastaan kodikkaalta. Täällä se malmi haisee, that's my stuff over there! Portaita alkuun. Jaa vol II. Mun ainoat porrastreenit on aina olleet Pyynikin portailla mentaliteetilla "TÄYSII", mutta nyt vastassa olikin semmoset parikymmentä porrasta ja ties miten päin suoritettuna - ja hypittynä. Kerrottakoon tähän väliin sellainen fakta, etten ole KOSKAAN hyppinyt portaita, koska rimakauhu. Oon nuorempana kaatunut sen verran pahasti portaissa, että sääret aukes sääriluun pintaan asti, joten ajatus rappusten pomppimisesta oli... suorastaan kammottava. Otin siis iisisti, keräilin vielä henkistä kanttia kohdata nämä paholaiset vielä joku päivä.
Päästiin asiaan, rautaa rusetille. Aika perussettiä, pistettiin haiseen kiertoharjoittelutyylisesti, mää ja linjanaiset. Vähän siinä välillä piti miettiä, että mitä kieltä taas puhutaan (lähinnä ilmaukset "td:t ja pantsit pisti Miettisen naisella sormen suuhun. Että mitäkö oli?!), mutta hyvinhän se sitten kuitenkin meni. KIVAA, TÄTÄ LISÄÄ! Tää viimeistään todisti sen, että oon syntynyt linjaan :D
Mutta olipahan rutistus, puolentoista tunnin juoksutreenit ja suoraan kahden tunnin puntti päälle. Voin kertoo, että siinä illan myöhäisbussissa istuessani ilman palkkaria (Rookie mistake -pojot: 1!) oli sellanen olo, että jotain oli tullut tehtyä! Ja täähän oli väistämättä tarkoittaa sitä, että allekirjoittanut oli ihan superhuikean onnellinen!
- - - - -
Puhutaanko vielä pieni hetki mukavuusalueista? Epämukavuus on meinaan sellainen asia, jonka kanssa jokainen vähänkään enemmän tosissaan treenaava tulee varmasti tutuksi. Mukavuusalue on... noh, mukava, mutta myös päämäärätietoisen treenarin pahin vihollinen.
Salivuosinani opin sietämään epämukavuusalueita päivittäin, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Henkistä mukavuusaluetta koetellaan mm. kun ei huvita tai kun ei jaksa, kun taas fyysiseksi epämukavuusalueeksi voidaan mieltää luonnollisestikin esim. kivun läpi treenaaminen (tosin tässäkin osa henkistä epämukavuusaluetta, sillä kivun läpi treenaaminen vaatii sitä kuuluisaa henkistä munaskuukkelia, jonka tavoittelu/omistaminen vaatii kanttia) ja kropan raskas kuormittuminen. Kaikki kinkkisiä käsiteltäviä yhtä kaikki.
Aloitettuani jenkkifutiksen olen päässyt tutustumaan omiin epämukavuusalueisiini täysin uudella tavalla. Saliharrastuksen mukanaan tuomien epämukavuusalueiden lisäksi olen törmännyt omalla matkallani myös mm. seuraaviin:
Henkiset epämukavuusalueet:
Heti Pirkkolan ovista astuttuani tuntui suorastaan kodikkaalta. Täällä se malmi haisee, that's my stuff over there! Portaita alkuun. Jaa vol II. Mun ainoat porrastreenit on aina olleet Pyynikin portailla mentaliteetilla "TÄYSII", mutta nyt vastassa olikin semmoset parikymmentä porrasta ja ties miten päin suoritettuna - ja hypittynä. Kerrottakoon tähän väliin sellainen fakta, etten ole KOSKAAN hyppinyt portaita, koska rimakauhu. Oon nuorempana kaatunut sen verran pahasti portaissa, että sääret aukes sääriluun pintaan asti, joten ajatus rappusten pomppimisesta oli... suorastaan kammottava. Otin siis iisisti, keräilin vielä henkistä kanttia kohdata nämä paholaiset vielä joku päivä.
 |
| Pantsi lähtee... |
 |
| ... ja pantsi päättyy. Jokaisen linjanaisen paras ystävä! |
Mutta olipahan rutistus, puolentoista tunnin juoksutreenit ja suoraan kahden tunnin puntti päälle. Voin kertoo, että siinä illan myöhäisbussissa istuessani ilman palkkaria (Rookie mistake -pojot: 1!) oli sellanen olo, että jotain oli tullut tehtyä! Ja täähän oli väistämättä tarkoittaa sitä, että allekirjoittanut oli ihan superhuikean onnellinen!
- - - - -
Puhutaanko vielä pieni hetki mukavuusalueista? Epämukavuus on meinaan sellainen asia, jonka kanssa jokainen vähänkään enemmän tosissaan treenaava tulee varmasti tutuksi. Mukavuusalue on... noh, mukava, mutta myös päämäärätietoisen treenarin pahin vihollinen.
Salivuosinani opin sietämään epämukavuusalueita päivittäin, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Henkistä mukavuusaluetta koetellaan mm. kun ei huvita tai kun ei jaksa, kun taas fyysiseksi epämukavuusalueeksi voidaan mieltää luonnollisestikin esim. kivun läpi treenaaminen (tosin tässäkin osa henkistä epämukavuusaluetta, sillä kivun läpi treenaaminen vaatii sitä kuuluisaa henkistä munaskuukkelia, jonka tavoittelu/omistaminen vaatii kanttia) ja kropan raskas kuormittuminen. Kaikki kinkkisiä käsiteltäviä yhtä kaikki.
Aloitettuani jenkkifutiksen olen päässyt tutustumaan omiin epämukavuusalueisiini täysin uudella tavalla. Saliharrastuksen mukanaan tuomien epämukavuusalueiden lisäksi olen törmännyt omalla matkallani myös mm. seuraaviin:
Henkiset epämukavuusalueet:
- epävarmuus: Kun teet jotain täysin uutta ja vierasta, pohdit, teetkö asiat oikein, koska olet jatkuvasti täysin vieraalla maaperällä. Joudut myös sietämään epävarmuutta sitä, että aina et voi tehdä sinulle mielekkäitä/luontevia harjoitteita, joita et (VIELÄ) osaa.
- "tyhmyyden" sietäminen: Nyt puhutaan sitten ihan omasta tyhmyydestä, toim. huom. :D Sitä aika useasti, erityisesti alussa, löysi itsensä miettimästä, että missähän planeetalla mää juuri nyt oon, kun en ymmärrä mitään mistä puhutaan! Jenkkifutiksessa käytetään hyvin lajinomaista kieltä ja termistöä on PALJON, joten jos meinaat aloittaa harrastusta, tutustu termistöön. Ihan vaan vinkkivitosena. Ilmansuunnat saattaa mennä sekaisin, unohdat oman nimesi, et osaakaan yht'äkkiä laskea... Ihan vaan noin niinkun muutamana esimerkkinä ;D
- turhautuminen: ... Ja sitten kun et ymmärrä/osaa, turhaudut. Tää on allekirjoittaneelle paha rasti! Epäonnistumisia on PAKKO alkaa sietämään, koska niitä tulee - kaikille!
Fyysiset epämukavuusalueet:
- täysin uudet liikkeet/liikeradat: Eihän kukaan juokse luonnostaan takaperin, eihän? Tai ees sivuttainkaan?! Tai roikota sitä takamusta lähellä maanpintaa jatkuvalla syötöllä? Niinpä niin, siinähän sitä sitten Miettinen opettelee (ja myös kaivaa sen jääpussin kiltisti pakastimesta iltaisin, kun nivuset, polvet ja nilkat huutaa hoosiannaa... Koitapa ite tulla vanhaks! :D)
- kamat päälle ja menoks: Eipä sitä kukaan myöskään normaalisti liiku täydessä sotavarustuksessa, joka painaa ja rajoittaa liikkumista. Kypärä päässä painaa tonnin, niskat on kovilla. Mut hei, tähän tottuu ja nykyään vedän enemmän kuin mielläni kamat niskaan.
- no ne hitit: Let's make things straight - osumaa tulee, niiltä ei voi välttyä. Mustelmia tulee (kesämekkokelit kutsuu!), niiltä voi välttyä vielä vähemmän. Varusteet suojaavat hyvin paljon, mutta tottuminen isketyksi tulemiseen vie tovin. Ja sitten kun tottuu... Beast mode is on, täältä pesee - kunhan nyt vaan saa ensin ne kulmat kuntoon! (kröhöm)
Fyysisten epämukavuusalueiden kanssa kamppailua en ole kokenut juuri minkäänlaisena hidasteena. On ymmärrettävää, että kroppa hakee koko ajan omia rajojaan ja välillä kipuilee, kun uutta ärsykettä tulee paljon, mutta tässä vaiheessa ratkaisevaan asemaan nouseekin kaikki se, mitä tekee harjoitusten välissä. Lihashuolto, liikkuvuuden parantaminen, oman kropan kuuntelu, lepääminen... Ne kaikki ovat ihan yhtä tärkeitä kuin se harjoituksissa runttaaminenkin - vaikka toki paljon tylsempää hommaa onkin ;)
 |
| Miettinen harjoittamassa tyhmyyden sietämistä. |
All in all, uutta harrastusta aloittaessa - oli laji mikä tahansa - joutuu itse kukin mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Pienen itsetutkiskelun jälkeen oonkin todennut seuraavaa: tarvitsee pysyä nöyränä ja ottaa opikseen, jatkaa matkaa vaikka pää kainalossa. Huonoja päiviä tulee kaikille, kukaan ei ole koskaan täydessä iskussa. Ne, jotka kykenevät pääsemään omien epämukavuusalueidensa yli ja ottamaan vastoinkäymiset inspiroivina haasteina, kasvavat - ja voittavat. Itsereflektointi on taito, jota on hyvä harjoittaa erityisesti näitä tilanteita varten!
Se on sitten iloista keskiviikkoiltaa kaikille, huomenna taas halitaan viheriöllä. Viikon paras päivä!
Se on sitten iloista keskiviikkoiltaa kaikille, huomenna taas halitaan viheriöllä. Viikon paras päivä!
Jaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti